Nämäkin sukat aloitin jo kesällä, mutta ovat sitten jääneet muiden projektien ohessa väsättäviksi ja siksi valmistuivat vasta nyt. Alkuperäisessä ohjeessa sukat tehdään perinteisesti raidoittaen kuudella erivärisellä langalla, mutta koska olen minä niin piti näissäkin päästä vähän soveltamaan. Heh. Pohjana minulla oli tuollainen ruskeanharmaa 7 veikka lanka, mitä tuli siis varren alkuun, kantapäähän ja kärkeen. Olen jo hetken haaveillut sellaisista "räsymatto" sukista ja tämäpä osottautui oivaksi tilaisuudeksi tehdä sellaiset. Olen muuten noudattanut ohjetta täsmällisesti raitojen määrässä ja muuten. Puikkoina minulla oli tuo minun perus 3,5.
Tarkoituksena oli siis hyödyntää kaikenmoisia jämälankoja tähän työhön. Osa oli omasta takaa, osa Facebookin kierrätys ryhmästä ja suurin osa sitten Mamin jämä laatikosta, joka on tuossa ylempänä kuvassa. Langat on eri vahvuisia ja laatuisia, mikä teki minusta sukista vieläkin kivemmat.
Ainoa asia mitä en ottanut huomioon sukkia suunnitellessa, oli että tällä tavalla pääteltäviä lankoja tulee ihan sikana. Vaikkakin osan päättelisi jo matkanvarrella kutoessa. Yöh.
Vaikka muuten sukat olikin perinteiset, niin kantapää sitä vastoin ei ollut. Ei ainakaan minulle yhtään entuudestaan tuttu eli sädekavennuskantapää. Ja voin sanoa ettei tullut ensimmäisen kokeilu kerran perusteella minusta myöskään fania. Oikeastaan juurikin päinvastoin.
Elikkä sukkaan jätettiin aukko kantapäätä varten. Otettiin kahden puikon silmukat erilliselle langalle ja luotiin puikoille uudet silmukat. Tämän jälkeen sukka jatkettiin loppuun normaalisti raidoittaen. Lopuksi kantapäätä varten olleet silmukat otettiin puikoille ja toiselta puolelta otettiin lisää silmukoita. Sitten vain kavennettiin säteenä niin kuin kärjessäkin. Ei nyt sinänsä sen vaikeampaa tai helpompaa kun normaali kantapää, mutta ei vaan erityisemmin sytyttänyt minua.
Eikä myöskään istu minusta yhtä hyvin kun normaali kantapää, mutta makunsa kullakin.
Nämä taisi olla nyt sitten yhdennettoista sukat, joten pitää ehkä vähän kiristää tahtia loppua kohden.
Tein myös 40-vuotis lahjaksi välissä novitan kevään 2016 lehdestä miehen haukisukat. Sukat on kokoa 41-42. Koska minun haaste listalla ei oikeastaan ollut enää sopivia miesten sukkia, niin päädyin sitten näihin kirjoneule sukkiin. Vaihdoin vaan sinisen värin harmaaseen. Muuten mentiin ohjeen mukaan.
Sukat tein nalle langasta ja 3 puikoilla. Päättely jäi niin viimetippaan, että sain ne valmiiksi vasta automatkalla juhliin. Sukkien mallina toimi Emilia, jonka jalan koko on 38, siksi sukka näyttää jalassa niin isolta. Ohje oli ihan mukavan simppeli ja lopputuloskin kivannäköinen. Vaikkei hauesta tykkäisikään.
Sellaista tällä kertaa. Mukavaa syksyä.
Katja